Elinvoima takaa seutujen tulevaisuuden

Runsaan puolentoista vuoden ajan väännettiin valtakunnan tasolla siitä, miten jatkossa vahvistetaan eri alueiden ja seutukuntien elinvoimaa. Suuret kaupungit ovat halunneet olla vahvimpia Suomen kasvun moottoreita ja elinvoiman kehittäjiä. Maakuntauudistuksen valmistelussa esimerkiksi täällä Etelä-Savossa lähdettiin kuitenkin siitä, että maakunta vastaisi tulevaisuudessa oman alueensa kasvupalveluista ja seutukuntiensa elinvoiman kehittämisestä.

Sinänsä on ymmärrettävää, että suuremmat kaupungit haluaisivat omalla toiminnallaan vastata seutujensa kehittämisestä, koska monilla niistä on siihen taloudelliset edellytykset. Samoin ne ovat ilmoittaneet, että ne voisivat tulevaisuudessa vastata myös sosiaali- ja terveyspalveluista. Mutta haasteeksi tällöin muodostuisi, että sellaisia resursseiltaan sotesta ja kasvupalveluista vastaamaan kykeneviä kaupunkeja ei ole montaa Itä- ja Pohjois-Suomessa. Ja edelleen tällaisessa tilanteessa niin sanottujen seutukaupunkien, eli maakunnan kakkos- ja kolmoskaupunkien tilanne olisi hankala, koska niillä ei juuri olisi resursseja tulevan soten toteuttamiseen. 

Siksi nyt ennen vaaleja monet puolueet ovatkin todenneet, että soten järjestämisestä voisivat vastata esimerkiksi 18 sote-aluetta. Etelä-Savossa erityishaasteen soten osalta muodostaa se, että täällä on kaksi erikoissairaanhoitoa tekevää keskussairaalaa, joiden säilymisen puolesta on pyritty tekemään vahvaa työtä.

Etelä-Savon maakuntaliitto kutsui viime viikolla kuntien virkahenkilö- ja luottamushenkilöjohdon koolle keskustelemaan tulevaisuudestamme. Melkoisen yksimielisiä oltiin siitä, että monessa asiassa oli valmistelun aikana edetty yhteistyössä. Näiden asioiden viemistä eteenpäin pidettiin tarpeellisena, jotta ei menetetä hyviä suunnitelmia ja toimenpidemalleja. Ilmoitin samassa kokouksessa kutsuvani vielä koolle maakuntauudistuksen ohjausryhmän, jotta laajalla joukolla yhdessä voimme tehdä linjauksia siitä, mitä asioita pyrimme yhdessä viemään eteenpäin.

Myös elinvoimasta keskusteltiin maakunnan ja kuntien palaverissa. Elinvoimakysymyksen suhteen tiedossa on, että maakuntien kakkos- ja kolmoskaupungeilla ei välttämättä ole riittäviä taloudellisia resursseja toimia niitä ympäröivien seutukuntien kehityksen edistäjinä, vaikka ne kuitenkin ovat selkeitä seutukuntiensa keskuksia. Tällöin voisi käydä niin, että maakuntien sisällä kehitystä tapahtuisi vain keskuskaupungin ympärillä ja syrjäisemmät alueet jäisivät paitsioon.

Kun jo tällä hetkellä monet keskuskaupungista etäämmällä olevat alueet ovat taloudellisissa vaikeuksissa, niin kasvun keskittyminen vain keskuskaupunkeihin ja kasvukeskuksiin olisi Suomen ja syrjäisimpien alueiden asukkaiden tasapuolisten toimintaedellytysten kannalta huono asia. Kuten Keskon pääjohtaja Mikko Helander on useampaan otteeseen eri tilaisuuksissa todennut, niin mikäli esimerkiksi Itä-Suomi ei voi hyvin, niin koko Suomikaan ei voi hyvin. Seutukuntien tasapuolisen kehityksen turvaamiseksi hallitusneuvotteluissa olisi kyettävä sopimaan, miten eri seutujen elinvoima kyetään turvaamaan.