Maakuntablogi

Paluu artikkeleihin

Kesä tulee ja hallitusohjelma myös – kummassakin voi olla haasteita

(05.06.2019)

Almanakan mukaan kesä on nyt virallisesti alkanut. Toukokuussa oli jo muutama päivä niin lämmintä, että helleraja ylittyi. Viime päivät ovat kuitenkin olleet koleita ja jotkut ehtivät jo sanomaan, että olihan meillä aika lyhyt kesä. Mutta ennusteiden mukaan lähiaikoina meille on tulossa taas lämmintä ja paistetta.


Kesän lisäksi on odotettu Antti Rinteen hallituksen hallitusohjelmaa. Nyt se vihdoin on julkaistu. Monelle työttömälle se antaa uutta virtaa, kun heidän inhoamansa aktiivimallin leikkurit puretaan ja työttömyystukia uudistetaan. Muita hallitusohjelmasta hyötyjiä ovat ne eläkeläiset, joiden eläke on alle tuhat euroa kuukaudessa. Heidän eläkkeisiinsä tulee 50 euron korotus.


Samoin hyötyjien puolelle voidaan laskea opiskelusta innostuneet nuoret, kun hallitus on pidentämässä oppivelvollisuutta toiselle asteelle, siis ammattikouluun ja lukioon. Tämä tarkoittaa sitä, että oppivelvollisuusikä jatkuisi 19-vuotiaaksi saakka. Lisäksi lukion ja ammattikoulun kirjat ja muut tarvikkeet tulisivat hallitusohjelman mukaan maksuttomiksi.


Häviäjiä taas hallitusohjelmassa olisivat autoilijat, kun tuleva hallitus on tekemässä 250 miljoonan euron kiristyksen fossiilisiin polttoaineveroihin. Tämä tarkoittaisi Veronmaksajien keskusliiton mukaan noin viiden sentin korotusta litrahintoihin, eli kyseessä on aika merkittävä bensaveron kiristys.


Asuntovelalliset tulevat menettämään tulevan hallituskauden aikana oikeuden asuntolainojen korkovähennykseen. Kun nyt korot ovat alhaalla, niin korkovähennyksellä ei ole ollut kovin suurta merkitystä, mutta kun jossain vaiheessa korot jälleen nousevat, niin tämä vähennysoikeuden poisto tulee tuntumaan asuntoja ostavien kukkaroissa.


Etenkin vanhempien, omakotitaloissa asuvien henkilöiden kannalta merkityksellistä on se, että kotitalousvähennyksen osuutta työkorvauksissa lasketaan 40 prosenttiin ja palkoissa 15 prosenttiin. Kun kotitalousvähennyksen enimmäismäärää alennetaan 2 250 euroon, niin vanhemmat omakotitaloissa asuvat henkilöt joutuvat taas maksamaan lisää omasta kukkarostaan, kun tuo yläraja tulee monilla pakostakin ylittymään.


Savonlinnan kannalta sote-kysymyksissä haasteeksi jää se, ettei hallitusohjelmassa todeta varsinaisesti tässä vaiheessa muuta, kuin että sote-uudistus tullaan tekemään 18 ns sote-läänin pohjalta. Se ei mitenkään vahvista Savonlinnan erikoissairaanhoidon tulevaisuutta, joten siitä joudumme taistelemaan edelleen.


Nyt sovitussa sote-valmistelussa pitäisi saada aikaan muutoksia keskittämisasetukseen. Samoin valmistelussa olisi saatava aikaan kirjaus, että Savonlinnassa ja Kemissä sairaalat jatkavat sillä toimintavolyymillä, joka niillä tällä hetkellä on. Vaikka Kemi onkin ulkoistanut erikoissairaanhoidon, niin eihän se ulkoistus ikuisuuksia kestä. Meillä on oikeus odottaa edustajiltamme sitä, että pitävät tätä aihetta määrätynlaisena valmistelun kynnyskysymyksenä.