Maakuntablogi

Paluu artikkeleihin

Etelä-Savosta yrittäjyysyhteiskunta

(22.01.2015)

Etelä Savon maakunnan tavoitteiksi on asetettu muuttovoitto ja vahvistuva aluetalous. Ratkaisevassa asemassa ovat maakunnan yritykset. Viime lauantaina minulla oli tilaisuus osallistua Etelä-Savon Yrittäjägaalaan ja saada erinomainen läpileikkaus maakunnan yrittäjyydestä.

Muuttovoitto ja vahva aluetalous voidaan saavuttaa huolehtimalla että maakunnassa on menestyviä yrityksiä ja osaavaa työvoimaa. Nuoret tarvitsevat koulutusta ja koulutuksen jälkeen työtä. Näin luodaan vetovoimaa ja saadaan maakunta myös nuorten osalta muuttovoittoiseksi.


Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Etelä-Savo elää maakuntana avoimessa globaalissa taloudessa. Toistaiseksi Etelä-Savo on selviytynyt suomalaisittain kohtuullisesti. Esimerkiksi työttömyys, investoinnit ja yritysten kannattavuus ovat muuhun maahan nähden keskitasoa. Tämä ei tietenkään riitä. Tavoitteet on asetettava korkeammalle. Maakunnan hyvinvointi perustuu menestyviin yrityksiin, niiden luomiin työpaikkoihin ja investointeihin.

Huolehtimalla eteläsavolaisten yritysten menestyksestä voimme maakuntana selviytyä voittajina. Hyvinvoiva elinkeinoelämä on koko yhteiskunnan selkäranka, joka luo työtä ja vientituloja. Ilman menestyviä yrityksiä meidän on Etelä-Savossa turha haaveilla monesta muustakaan hyvästä asiasta.

Menestys ei kuitenkaan tule itsestään. Nyt tarvitaan muutosta.  Suomi tarvitsee rohkeutta ja erityisesti Suomi tarvitsee rohkeutta menestyä ja kannustaa menestykseen. Tässä maakunnassa on lukuisia esimerkkejä yrittäjistä, joilla on ollut rohkeutta uudistua, ottaa riskiä ja menestyä. Etelä-Savon yrittäjägaalassa palkittiin maakunnan menestyneitä yrittäjiä. Yhteistä palkituille on pitkäjänteisyys, sitoutuneisuus ja yrittäjien henkilökohtainen panostus.

Maakunnan yrittäjäpalkinnon sai Marski Data Oy, Mikkelin kaupungin yrittäjäpalkinto luovutettiin Kuomioskoski Oy:lle ja Puumalan Sahanlahden yrittäjäpariskunta palkittiin matkailuteosta. Lisäksi toimitusjohtaja Timo Suutarista muistettiin vuoden innovaattorina.

Tällaisia rohkeita yrittäjiä tarvitaan maakuntaan lisää. Hyvät esimerkit kannustavat.  Uusien yritysten määrä kasvaa hyvin hitaasti. Vuonna 2013 Etelä-Savossa aloitti 621 yritystä ja lopetti 597 yritystä. Vieläkin vakavampi kysymys on se, että Suomessa on aiempaa vähemmän pieniä, työllistäviä yrityksiä. Suunta on aiempaa useammin työnantajayrittäjästä yksinyrittäjäksi kuin toiseen suuntaan. Suomessa ja myös Etelä-Savossa on aiheellista huolestua, mistä löytyvät tulevaisuuden kasvuyritykset, jos potentiaalisia kasvuyrityksiä on yhä harvempi joukko.

Tänä päivänä puhutaan paljon vastuullisuudesta ja yrityksiltä odotetaan vastuullisia tekoja. Suomalaiset yrittäjät ovat perinteisesti kantaneet vastuunsa yhteiskunnassa huolehtimalla siitä, että yritys on kannattava, yritys maksaa verot, palkat ja ennen kaikkea tuottaa niitä palveluita ja tuotteita joita tarvitaan niin kotimaassa kuin maailman markkinoilla. Kantamansa vastuun ja yrittäjäriskin vastapainoksi on luonnollista että yrittäjä saa tästä myös taloudellisen palkkion. Tänä päivänä yrityksiltä odotetaan vieläkin laajempaa vastuullisuutta. Monille kansainvälisesti toimiville yrityksille taloudellisen vastuun ohella sosiaalisen ja ympäristövastuun osoittaminen on jo arkipäivää.

Etelä-Savon kauppakamari kutsui Yrittäjägaalassa maakunnan pk-yritykset kilpailuun siitä, kuinka hyvin yritykset pystyvät vastuullisuuttaan kehittämään. Palkinnot jaetaan vuoden 2016 Etelä-Savon Yrittäjägaalassa. Tavoitteena on tehdä Etelä-Savosta koko Suomen vastuullisen yrittäjyyden mallimaakunta.

Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Jaa

Kommentit

Lisää kommentti