Maakuntablogi

Paluu artikkeleihin

Kovaa työtä markkinamallin kaatamiseksi

(20.03.2019)

Maakunta- ja sote-uudistus kaatui. Moni voi nyt ajatella, että nyt jatketaan entisellä terveydenhoitomallilla ja että maakuntia ei jatkossa olisi. Vaan eipä tilanne noin yksinkertainen ole. Sote-uudistus pitää saada aikaan ensi hallituskaudella, sillä kuntien resurssit eivät kestä jatkuvasti kohoavia sote- menoja. Ja näillä näkymin maakunnat jatkavat entisellä mallilla.

Nyt on heti alkanut poliittinen väittely siitä, mihin kummatkin uudistukset kaatuivat. Valmistelun viime vaiheessa tuli aika yllättäen esille, että sote- lainsäädännön lisäksi myös maakunnalle siirtyviksi tarkoitetuissa asioissa olisi ollut perustuslaillisia ongelmia.

Miksi siis lakipaketin lähinnä maakuntia koskeva kokonaisuus, maku2, nousi viime hetkellä esille, kun ne eivät aiemmin olleet herättäneet suurempia haasteita? Tietysti voi vain esittää arvioita tästä kysymyksestä, mutta joitain seikkoja kannattaa huomioida näistä sote- ja maakuntauudistuspaketeista.

Ensinnäkin sote-uudistuksen oli laskettu muodostavan lähes 95 prosenttia maakunnille siirtyvien tehtävien kokonaiskustannuksista. Joten ne muut runsaat kaksikymmentä toimintoa, jotka maakunnille oli ajateltu siirrettäviksi, olisivat muodostaneet vain runsaan viiden prosentin osuuden rahoituksesta. Ja kun varmaan olisi ollut mahdollista, ettei kaikkia suunniteltuja tehtäviä olisi ainakaan heti siirretty maakunnille, on aika vaikea uskoa, että koko lakipaketti olisi kaatunut näihin soten ulkopuolisiin maakunnille siirrettäviksi aiottuihin toimintoihin.

Kun aikoinaan opiskeluaikoina Turun yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtajana kiistelin edustajistossa silloisen Turun marxilaisten opiskelijoiden puheenjohtajan Aki Linden`in kanssa, niin eipä ollut ajatuksissa, että hänestä tulee myöhemmin Suomen suurimman sairaalan HUS:n toimitusjohtaja.

Kun Aki jäi eläkkeelle viime vuoden lopussa HUS:ista, niin hän hoiti itsensä SDP:n eduskuntavaaliehdokkaaksi Varsinais-Suomeen. Twitterissä hän paljasti tehneensä 829 päivää työtä soten markkinamallin kaatamiseksi tehden satoja puheita, lausuntoja, muistioita, meilejä, kirjoituksia, lobbausta, asiantuntijakäyntejä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja niin edelleen, joten näistä hänenkin toiminnoistaan on pääteltävissä, että varmaan sote:n valinnanvapausasiat olivat olennainen syy uudistusten kaatumiseen.  

Kun vaalit ovat ohi, niin toivottavasti hallitusneuvotteluissa kyetään sopimaan, miten sosiaali – ja terveydenhoito uudistetaan. Eikä aluehallintoakaan pitäisi unohtaa, sillä maakuntien asukkaat ansaitsevat paremmat mahdollisuudet vaikuttaa heitä itseään lähellä oleviin asioihin.

Jarkko Wuorinen
Maakuntahallituksen puheenjohtaja

Juttu on ilmestynyt 20.3.2019 Savonmaa -lehden kolumnina.

Jaa

Kommentit

Lisää kommentti