Maakuntablogi

Paluu artikkeleihin

Rahasta puhutaan kulttuurinkin yhteydessä

(10.09.2018)

Kulttuurista ja sen tulevaisuudesta kiinnostuneet toimijat kokoontuivat jälleen yhteiseen pöytään Etelä-Savon maakuntaliittoon elokuun 31. päivä. Tilaisuudessa oli mukana toimijoita maakunnan eri puolilta ja myös eri rooleista. Oli tekijöitä, tuottajia, kehittäjiä, rahoittajia ja kuluttajia.

Oman osuutensa Kaisla Pirkkalainen aloitti Kolkkocillan Muffinsinsyöntiohjeella:  

1. Älä torju muffinssia suoralta kädeltä, aina kannattaa maistaa. Saatat yllättyä.

2. Muffinssi ei ole pelkkää vatsantäytettä vaan sen on tarkoitus olla nautinto, makea tai joskus suolainen, joten maistele ajatuksella ja sulattele rauhassa.

3. Kaikkea ei tarvitse niellä, jos maistuu pahalta. Mitään ei pidä niellä pureksimatta, siitä seuraa tukehtumisvaara tai vatsanväänteitä.

4. Jos et pidä tarjotusta muffinssista, muista silti että leivonnainen on useimmiten tekijänsä antaumuksella valmistama. Siis älä huuda äänekkäästi ”hyi en tykkää” vaan pidä nätisti turpa kiinni ja syötä jämät huomaamatta koiralle tai sano kohteliaasti ”kiitos mutta tämä ei ole minun makuuni”.

5. Jos pidät tarjotusta muffinssista, muista kiittää ja antaa positiivista palautetta leipurille. Pyydä halutessasi rohkeasti lisää.

Tämä vertauskuva istuu mainiosti kulttuuri- ja taidekeskusteluun, mutta toimii loistavasti moneen muuhunkin paikkaan!

Kaisla esitteli Kulttuurikiska-toimintaa, jota Teatteri Fennica koordinoi. Toiminta käynnistyi Etelä-Savon maakuntarahaston rahoittamana ja sitä on kehitetty vuodesta 2015 alkaen. Kulttuurikiskan toimintatapa on osallistava ja yhteisöllinen ja sillä halutaan tuoda myös maaseutuasumisen rikkautta ja mahdollisuuksia esiin. Erityisesti pienissä eteläsavolaisissa kunnissa haasteena ovat lähes nollabudjetin panostukset kulttuuriin. Tähän ja kulttuurin tasa-arvoisen saatavuuden haasteeseen Kulttuurikiska osaltaan pyrkii vastaamaan viemällä kulttuuritoimintaa pieniin kuntiin ja asiakkaan luokse. Toiminnan johtavat periaatteet ovat tuottaa kulttuuria ammattitaidolla, laadukkaasti ja tuoreesti.

Kulttuurikiskan tavoitteena on tuottaa myös uusia toimintamalleja - näitä toimintaa tukeva Opetus- ja kulttuuriministeriökin edellyttää. Tavoitteena onkin mm. tuottaa taidetta ja kulttuuria työelämäpalveluihin. Esim. Juvalla pilotoidaan mallia, jossa taidetta ja kulttuuria tuodaan ruokajakopalveluiden yhteyteen ja niille asiakasryhmille, jotka eivät pääse kulttuuripalveluiden piiriin. Lisäksi luodaan mallia palvelupaketeista, joissa esim. kansantaiteilija tulee kylään vaikka kulttuuriperintökohteisiin. Yhtenä mallina on lisäksi #ESTAIDEVERKOSTO –toimijaverkon kutominen. Tekijöistä ja toimijoista on jopa pulaa, joten verkostoitumista ja yhteistyötä tarvitaan vielä lisää. Tilaisuudessa tuotiin myös esiin, että parasta aikaa valmistellaan itäsuomalaisena yhteistyönä ESR-hanketta tai hankekokonaisuutta, jonka tavoitteena olisi vahvistaa itäsuomalaista toimijaverkostoa ja samalla osallisuutta ja hyvinvointia kulttuurin keinoin.  

Mutta sitten se otsikossakin jo mainittu raha. Rahoitus ja sen vahvistaminen -teemalla kävimme vilkasta keskustelua pienryhmissä. Mikäli hakijamäärät niin Taiken kuin Suomen kulttuurirahaston apurahahauissa pienevät, uhkaavat myös jaettavat avustukset pienentyä. Pohdimme syitä hakemusten vähenemiseen ja mitä voisimme tehdä pienempienkin toimijoiden aktivoimiseksi. Rahoitustapahtumaa ideoidessa nousi esiin hyviä ehdotuksia esim. hakijoiden sparrausverkostosta, matalankynnyksen skypeinfoista, road show –tyyppisestä infokiertueesta ja leijonan luola –henkisestä tapahtumassa, jossa tukijat ja rahoittajat kilpailisivatkin rahoitettavista kohteista.

Omana ryhmänään asiaa pohtivat rahoittajat. Ryhmän ensimmäinen huomio oli se, että rahoittajien keskinäistä yhteistyöverkostoa tulee vahvistaa. Kulttuurin ja taiteen rahoittajien tulisi yhteistyönä koota tietoa eri rahoituslähteistä yhteen, luoda jonkinlainen vuosikello ja jakaa tätä koottua ja oikea-aikaista tietoa erilaisista rahoituslähteistä toimijoille. - Ensimmäinen askel tästä ideoinnista kohti toteutusta on nyt otettu, sillä palaveria rahoittajien kalentereihin on jo soviteltu lokakuulle.

Aamupäivän päätteeksi kävimme Päämajamuseolla kuulemassa Sodan ja rauhan keskus Muistin valmistelusta ja tutustumassa museon Punikki vai lahtari -näyttelyyn. Matti Karttunen ja Olli-Pekka Leskinen valottivat meille tulevan keskuksen taustoja, ideaa, valmistelutilannetta ja rahoitusta. Tilaisuuden lopuksi kuulin monen sanovan, että esittely avasi hyvin Muistia, vaikka moni epäilemättä olikin asiasta tietoinen, lukenut lehdistä ja seurannut somesta. Live-kohtaamiset puoltavat siis paikkaansa ja siksipä kokoonnummekin taas kulttuurin tulevaisuuspöytään 17.12.2018 klo 13 Etelä-Savon Elyn Pyöreässä tornissa. Tuolloin Etelä-Savon kulttuurihyvinvointisuunnitelma on valmis, kuluva vuosi lopuillaan ja voimme jälleen pohtia kulttuurin tulevaisuutta niin vuonna 2019 kuin pidemmälläkin aikajänteellä. 

Heli Gynther

Kehittämispäällikkö, matkailu ja kulttuuri

Jaa

Kommentit

Lisää kommentti